SAARA VALLINEVA - Teoksia / Verk
1.4.2009 - 19.4.2009

Tiedote

RINNAKKAISMAAILMAT

Installaatioissani ja veistoksissani annan muodon unieni ja muistojeni ilmapiirille. Tunnelma unissani on usein kaoottinen. Siellä ei ole järjestystä, ja se antaa minulle vapauden tunteen. Unitilassa en ole sääntöjen ja järjestelmien kahlitsema. Voin uneksia olevani kaksiulotteinen. Voin uneksia katsovani rakennusta ja samanaikaisesti olla itse rakennus.

Muistot ovat monikerroksisia. En muista esimerkiksi vain esinettä: muistoni esineestä koostuu kaikesta, mikä viittaa siihen, mitä on tapahtunut sen kanssa ja sen ympärillä. Se, miten näen ja koen muistoni, on kokonaisuus kaikista elämäni kokemuksista, ja se muuttuu jatkuvasti.

Käytän yleensä halpoja ja arkisia materiaaleja, pahvia, muovimattoa, tiskirättejä… Kaikki koostuu osista. En ymmärrä käsitteitä kokonainen, ehjä tai valmis. Ehjä esine tuntuu minusta epäaidolta. se viittaa mielessäni pysyvyyteen, vaikka se ei sitä ole. En ymmärrä aikaa enkä näe sitä kokonaisuutena. Esineet, joilla on yksi tai kaksi käyttötarkoitusta tekevät oloni epämukavaksi. Haluan päästä eroon rakenteista ja sovituista käyttötarkoituksista ja avata materiaalin kaikille mahdollisuuksille. Tämän vuoksi leikkaan esineitä ja materiaaleja palasiksi ja käytän näitä osasia rakentaakseni uuden, kaoottisemman, vapaan ja avoimen muodon. Tähän sisältyy paradoksi: etsin vapautta ka kaaosta hajottamalla esineen osiin, mutta alan samantien hakea vapauden ja kaaoksen kokemiselle uutta rakennetta ja muotoa.

Unet ja muistot ovat teosteni lähtökohtia. Toinen lähtökohtani on materiaali. Valitsen materiaalin vaistomaisesti ja annan mahdollisuuksien johdattaa minua. Kirjoitan töistäni ja käytän tekstejä osana teosta. Käsittelen töissäni omia kokemuksiani, mutta aiheeni ovat yleismaailmallisia.

-Saara Vallineva-

Jupperi

Mummola

Se pysyi aina samanlaisena, tiesin mistä löydän kurkkupastilleja, puhelinluettelon, kamman... Talo purettiin, sitä ei ole enää Talo alkoi ilmestyä uniini. Olen aina sisällä. Siellä ei ole koskaan kirkasta, joskus on melkein mahdotonta nähdä. Talo saattaa olla osittain tyhjä, sisustus vaihtelee. Löydän uusia huoneita, katonrajasta ja lattian alta. Ne ovat välitiloja, uni- ja muistotiloja

KUU

Näin unta että matkustin kuuhun. Se tuntui niin todelliselta, että sen jälkeen joka kerta kun katsoin kuuta, olin varma, että olin ollut siellä. Olin aivan yksin kiehtovassa ja oudossa paikassa, täysin eristäytyneenä kaikesta. Kiinnostavinta oli, että nautin siitä. Seikkailin mieleni sisällä, alitajunnassani. Paikassa, jossa en kaipaa seuraa, omassa maailmassani. Mutta siellä ollessani olen myös itsekeskeinen, enkä halua kohdata todellista maailmaa.

Kun aloin tehdä kuuteosta, moni asia muuttui. Olin juuri muuttanut uuteen maahan, outoon paikkaan. Ryhdyin alitajuisesti yhdistämään kuumaailmaani siihen uuteen maailmaan, jossa olin. Kävelin joka päivä puiston läpi kouluun. Se tuntui lohdulliselta, puisto oli kaunis ja oli syksy. Jokapäiväinen puistokävely loi minulle tunteen jostakin pysyvästä.

Aluksi aioin tehdä kuumaisemastani kylmän ja etäisen paikan. Mutta kaipasin turvapaikkaa ja siksi kuuni alkoi muuttua lämpimäksi ja kuun pinta alkoi muistuttaa syksyistä puistoa. Kuussa tai uudessa maassa on kuin olisi kaaoksessa. Päätin hypätä kaaokseen, mutta samanaikaisesti en voinut sietää sitä. En voi pysyä kaaoksessa ilman, että yrittäisin järjestää sitä. Osa minua haluaa muuttua, toinen osa minua haluaa muuttaa ympäristön. Jätän turvan ja menen uuteen paikkaan, koska haluan kasvaa, mutta uudessa paikassa alan välittömästi etsiä turvaa.

Samaan aikaan luin Mircea Eliaden kirjaa ”Pyhä ja profaani.” Eliade kirjoittaa, että ”uskonnolliselle ihmiselle tila ei ole kaikkialla samanlainen. Siinä on halkeamia ja säröjä.” Nämä säröt ovat pyhiä tiloja, pyhän ilmentymiä. Näitä tiloja ei kuitenkaan vapaasti valita, vaan niitä etsitään ja löydetään salaperäisten merkkien avulla. Uskonnollinen ihminen määrittää ympäröivän maailman näiden säröjen kautta. Ihminen tarvitsee tämänkaltaisia kiintopisteitä voidakseen erottaa oman olemassaolonsa ja elinympäristönsä kaaoksesta. Eliade puhuu oman asuinalueen erottamisesta ja valtaamisesta ympäröivästä kaaoksesta. Tuntematon muuttuu tutuksi, kosmos erotetaan kaaoksesta. Tällä tavoin toistetaan rituaalinomaisesti maailman luominen.